Niin, sitä ne on. Kun niitä on paljon, tuottavat ne runsaasti kumpaakin. Olen tällä viikolla miettinyt ensimmäistä kertaa terveen eläimen kuoppaamista, koska se ei tuota ollenkaan tuota ensimmäistä - iloa. Vaikka kyse on "vain"(?) kanasta, niin taidan kuitenkin vielä yrittää sopua.
Otin kanalasta häkkien välisen verkon viikko sitten pois ja kaikki näytti sujuvan hyvin. Pikkukanat tipuinensa sulautuivat hyvin porukkaan, kunnes koitti tiistai. Pehtoorin, toisen kanaemon päätä oli nokittu niin, että toinen puolisko oli kuin tennispallo. Silmästä tai edes sen paikasta ei ollut tietoakaan. Seurailin tilannetta, kun en edes tiennyt onko silmä puhki vai vaan turvonnut umpeen. Sitkeästi muori kuitenkin huolehti tipuista ja ruokakin kelpasi. Olin niin kiukkunen ja surullinen, pikkukanat on jotenkin tosi spesiaali-tyyppejä, enkä kestä niiden haavereita yhtään. ..pitäkää vaan hulluna, mutta kyllä kanoihinkin voi kiintyä!:D
Olen melko varma tämänkin sotkun aiheuttajasta. Sama kana, joka välillä hyökkäilee pesässä munivien kanojen päälle. Hautovat kanat se häätää pesistä pois ja ruokakipoille ei ole asiaa, jos se niin päättää. Miksiköhän edes pidän koko kanaa? Ilman sitä olisi parven elo aika sopuisaa.
Toivottavasti sopu pysyy yllä myös, kun tiput kasvavat. Tuo pieni ja musta, jonka tyttö nimesi Pöpiksi, sehän on tietysti kukko. Siitä jää varmaan O.Virtasen varpaan kokoinen, uskaltaisiko se uhitella? Jos uskaltaa, reagoiko tyyni ja tasainen jättiläinen tuohon kirppuun mitenkään? On kuulkaas jännää tää kanojen pito!
Ps. Eilen Pehtoorin silmä oli jo raollaan, eikä se onneksi oo puhki! Ehkä tästä vielä toivutaan.:)
